Muotitaiteilija Teemu Muurimäen näyttely Satakunnan Museossa Porissa 26.4.2025–22.2.2026 .
Arvioita ja ajatuksia näyttelystä 2025
Teksti Ritva Koskennurmi-Sivonen
Kuvat Hannu Sivonen
Kuten museo verkkosivuillaan lupaa, kyseessä on merkittävä katsaus suomalaiseen muotitaiteeseen. Miksi sitten juuri Porissa? Muurimäki on syntyjään porilainen, ja siksi on luontevaa juhlistaa 25 vuoden uraa muodin parissa juuri Satakunnan Museossa. Entä sitten italiankielinen otsikko Quarto di Secolo? Vaikka näyttelyn pääfokus on Suomessa ja suomalaisille valmistetuissa uniikkipuvuissa, Muurimäki on varsinkin uransa alkupuolella työskennellyt useissa maissa. Kansainvälisen uran suurin rakkaus on ollut kuitenkin alusta asti ja on edelleen Italia, jossa muotitaiteilija on työskennellyt vuosia ja jonka kieltä hän puhuu sujuvasti. Siksi otsikkokin tuntuu hänen kohdallaan kerrassaan oivalliselta..
Näyttelyvieraan ottaa vastaan suurikokoinen juliste, jonka kuvan on ottanut Esa Kapila. Se onkin yksi niitä harvoja kohtia, joissa taiteilija itse on esillä. Puvut ovat tietenkin pääosassa, ja niin tässä vastaanotossakin, sillä julisteen edessä on materiaalisena versiona julisteen upea puku, jonka on valmistanut Anna Perez Villisilkin organzasta. Mmiisas käytti sitä juontaessaan UMK:ta vuonna 2022.
Jos näyttelyä kiertää myötäpäivään, niin ensimmäisenä tulee vastaan Muurimäen varhaisin luomus: Taideteollisen korkeakoulun muotinäytöksen päättänyt morsiuspuku Villisilkin silkkiorganzasta keväältä 1997. Puvun alkuperäiset sulkakoristeet hän oli poiminut Yyterin rannalta Porista. Tuleva muotitaiteilija teki jo opiskeluaikanaan nuken päälle ikkunasomistuksia Villisilkissä sen upeista kankaista. Se antoi erinomaisen mahdollisisuuden tutustua parhaimpiin mahdollisiin materiaaleihin sekä muotoilutekniikkaan, josta tuli Muurimäen keskeinen työskentelytapa. Tätä pukua, jonka Muurimäki on sekä suunnitellut että itse valmistanut, voi pitää alkujulistuksena loistavalle uralle.
Seuraava näyttävä, joskin tavanomaisempi morsiuspuku, on Vanessa Kurrin vuodelta 2004. Sen huomattavimpia ominaisuuksia ovat useilla muotolaskoksilla muotoiltu miehusta ja alaosan kaksikerroksellisuus. Se tulee parhaiten esille puvun laahukseksi jatkuvassa helmassa, jossa konekirjottu organza asettuu kauniisti paksun silkin päälle. Mikä parasta, tätä pukua voi helposti ihailla sekä edestä, mikä tekee oikeutta hoikalle morsiamelle, että sivulta, missä taas laahus pääsee oikeuksiinsa. Siis täydellinen asettelu!
Silloin kun ei puhuta varsinaisista roolipuvustuksesta, erilaisia naisten pitkiä juhlapukuja on melko vaikea erotella toisistaan tarkkoihin kategorioihin. Muotitaiteilijan suunnittelemia iltapukuja ajateltaessa ensimmäisenä tulevat mieleen Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlapuvut. Niitä näkyykin runsain määrin kättelyjonon videossa ja yhdessä valmistusvideossakin. Paikalle saaduista puvuista mainittakoon kaksi pukua vuodelta 2018:
Uutistoimittaja Piia Pasasen puku, jonka Anna Perez on valmistanut Villisilkin voimakkaan pinkistä kauttaaltaan lasihelmin kirjaillusta silkkisifongista.
Yliopistonlehtori Arja Kaasisen herkän vaaleanpunainen pukun Sari Hörkkö on valmistanut Villisilkin shantungsilkistä ja kirjaillusta tyllistä.
Itsenäisyyspäivän rinnalle on noussut viime vuosina useita muita juhlapukeutumista edellyttäviä tilaisuuksia. Kaikkia kotimaisia ja ulkomaisia gaaloja ei voi tässä edes luetella, mutta niistä on syytä nostaa esiin muutama esimerkki. Tärkeä huomio on joka tapauksessa se, että monet näistä arvokkaista puvuista eivät ole kertakäyttöisiä. Niitä on käytetty uudelleen joko sellaisenaan tai muunneltuina.
Yksi hyvä esimerkki on Villisilkin hohtavan vihreästä mikadosilkistä Teemu Muurimäen itsensä valmistama näyttävä iltapuku. Alkuperäisessä versiossa oli halterneckolkain mutta ei kirjailtua pitsiä. Näyttelijä Krista Kosonen käytti pukua Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2019. Nyt näyttelyssä oleva versio on olkaimeton, ja Muurimäki lisäsi siihen Villisilkin helmikirjailtua pitsiä vuonna 2023, kun näyttelijä Anna-Maija Tuokko käytti pukua Jussi-gaalassa.
Toinen esimerkki olkoon vuonna 2017 valmistunut ja Glorian joulukuun numeroon ruotsalaisen mallin yllä kuvattu ruudullinen silkkipuku. Näyttelijä Laura Birn edusti sama puku yllään Golden Globe -gaalassa vuonna 2019.
Tämä puku ansaitsee aivan erityiskäsittelyn siksi, että pidän sitä näyttelyn kiinnostavimpana pukuna, joka kertoo paljon ja tyylikkäästi Teemu Muurimäen suunnittelusta ja valmistuksesta kankaan – tässä tapauksessa leveyden ja kuvioinnin – ehdoilla.
Kangas on japanilaisen Nishijin Okamoton kutoma metallinhohtoinen silkkijacquard. Se on kapeaa, kuten perinteiset kimonokankaatkin. Muurimäki on käyttänyt puvun alaosassa kankaan koko leveyttä erittäin taitavasti ja sommitellut muodon suoraan kankaasta nuken päälle. Suunnittelija on toisessa yhteydessä maininnut siitä, miten juuri suoraan pukukankaasta muotoileminen herättää esiin kaikki sen ominaisuudet hulpioreunoja ja nurjaa puolta myöten, kuten tässä tapauksessa. Tämän puvun äärellä voi ikään kuin nähdä – ”seisoa vieressä katsomassa” – kuinka taitava ja materiaalia ymmärtävä tekijä käsittelee kangasta. Puvun yläosa on tavanomaisemman oloinen kuin alaosa, mutta sekin on vapaasti vedostettu nuken päälle ja toistaa kankaan kuvioinnin muotoja. Suuri kiitos näyttelyn suunnittelijoille ja rakentajille siitä, että juuri tämä puku on pyörivällä alustalla. Se on pakko nähdä moneen kertaan edestä ja takaa!
Vaikka koronapandemia vähensi olennaisesti juhlia ja siten myös juhlapukujen tarvetta, koko ala ei sulkeutunut täysin. Tästä synkästä ajasta muistuttaa hyvinkin iloisen näköinen puku, jonka Sari Hörkkö on toteuttanut Eurokankaan sähkönsinisin kolmiulotteisin kukin kirjotusta tyllistä ja sen taustana olevasta kultakankaasta. Näyttelijä Anna-Maija Tuokko käytti pukua vuoden 2020 Jussi-gaalassa, jolloin maski oli välttämätön asuste muusta pukeutumisesta riippumatta. Tässätapauksessa maski on päällystetty puvun kankaalla, joten se sulautuu parhaalla mahdollisella tavalla osaksi kokonaisuutta.
Yllättävin miehen vaate on ihonvärisestä tyllistä suunnittelijan valmistama gay pride -toppi, joka on koristeltu helmi- ja paljettikirjaillulla tyllillä sekä kullanvärisillä hakaneuloilla. Tarkemmin katsomatta sitä voisi luulla naisen iltavaatteeksi, mutta Elias Kaskinen on käyttänyt sitä vuonna 2021. Tämä vaateharvinaisuus ei varmastikaan uudista miesten pukeutumista pientä piiriä laajemmalle, mutta olipa siitä mitä mieltä tahansa, kannattaa kiinnittää huomiota hakaneuloihin. Ne liittyvät niin hyvin kirjontaan, että niitä ei keskittymättä ensin edes tajua hakaneuloiksi. Muurimäki on käyttänyt niitä myös sovinnaisempien miesten pukujen koristelussa – ja koristelu on tyylikästä, mikä ei tuo mieleen hakaneuloja suosineen punktyylin rähjäisyyttä.
Viimeiset viisi vuotta Teemu Muurimäki on ollut johtava hahmo Suomen UMK:n puvustuksessa ja siten myös euroviisuedustajien puvustuksessa. Tässä työssä hänellä on ollut mukana YLE:n suunnittelijakollegoja. Puvut on valmistettu enimmäkseen YLE:n ompelimossa, mutta tekijöinä on ollut myös Muurimäen taidokkaita luotto-ompelijoita. Pukuja on suunniteltu ja valmistettu valtava määrä: kilpailijoille, taustalaulajille ja -tanssijoille, väliaikaesiintyjille ja juontajille. Lisäksi useille esiintyjille on toteutettu kaksi versiota: yksi lavalle ja toinen videolle.
Kaikki nämäkin puvut sopivat tietenkin otsikkoon ”uniikkipuku”, mutta tästä runsaudensarvesta voi olla esillä vain muutama esimerkki. Hieno oivallus on uuden ja vanhan sijoittaminen vierekkäin. Vanhaa tässä edustaa pinkki iltapuku, jossa Jaana Pelkonen juonsi Eurovision laulukilpailuja Helsingissä vuonna 2007. Puvun ajoitus kertoo siitä, että ulkomailla vietettyjen vuosien aikana Muurimäellä oli tärkeitä suunnittelutehtäviä myös Suomessa. Puvussa on erikoinen muoto ja lisäksi ompelijan taidoilta paljon vaativa materiaali, mutta Nina Kosonen on toteuttanut sen Villisilkin silkkiduchessesta aivan täydellisesti, sekä istuvuuden että muun valmistustekniikan puolesta.
Vieressä uutta – ja ehkä ikimuistoisinta – esiintymispukua edustaa Käärijän kirkkaanvihreä, ”käärijänvihreä”, pitkin niitein koristeltu nahkabolero, jonka Jaana Björklund on toteuttanut YLE:n ompelimossa vuoden 2023 kilpailuun. Asua on ollut suunnittelemassa Muurimäen ohella YLE:n pukusuunnittelija Elina Lario ja stylisti Vesa Silver. Tietenkin kokonaisuuteen kuuluvat myös housut ja saappaat, mutta bolero vie kyllä huomion kaikelta muulta.
Teemu Muurimäki on suunnitellut puvustuksia etenkin musiikin näyttämöille: musikaaleihin, nykytanssiin ja oopperaan. Tästä taiteen alueesta on esillä vain pieni osa, ikään kuin näytteeksi ja asiaa unohtamatta. Hyvä niin. Mitenkään tätä työtä väheksymättä on aika selvää, että perusteellinen esillepano söisi näyttelyn kokonaisteemaa. Se vaatisi aivan erillisen näyttelyn.
Esimerkiksi Sevillan parturi -oopperan puvustus on juuri sopivasti esillä kolmen nuken päällä: Figaro, kreivi Almaviva sekä Rosina ”vaahtokylpypuvussa”. Kaikki esillä olevat puvut on toteutettu Savonlinnan oopperajuhlien ompelimossa. Ja mikä parasta, suunnitelmista on nähtävissä luonnos- ja materiaalinäytekooste, joka kertoo prosessin alkuvaiheesta.
Erilaisia luonnospiirroksia on esillä runsaasti, mutta silti näyttelystä jäi sellainen tunne, että näin taitavan piirtäjän kohdalla pelkästään runsaasta piirrosarkistostakin saisi kokonaisen näyttelyn.
Onneksi mukana on Muurimäen omalla vapaalla tyylillään piirtämiä kuvia, kuten kahdeksan puvun kooste portfoliosta, jonka hän on aikanaan koonnut työnhakua varten; ranskalaiselle Cymbeline-morsiuspukuvalmistajalle tehtyjä piirroksia; ja upein kaikista on luonnos taitoluistelija Kira Korven morsiuspukua varten. Erityisesti tässä viime mainitussa näkyy hyvin sujuvan viivan ja hienon muodon lisäksi erinomainen materiaalin tuntu.
Italialaisille työnantajille tehdyissä luonnoksissa sen sijaan on jäykkä ote, mikä ei johdu piirtäjästä vaan yritysten vaatimuksista. Il figurino (paperinukketyyli) pakotti kunkin suunnittelijan piirtämään samalla tyylillä, jonka piti muistuttaa mahdollisimman hyvin pääsunnittelijan ilmaisua.
Upeimmistakaan puvuista ei synny hyvää ja helposti lähestyttävää näyttelyä ilman taitavaa ja asiaan perehtyvää näyttelyarkkitehtia ja toteuttajia. Tässä näyttelyssä asettelu on esimerkillinen. Nukkien kanssa on nähty paljon vaivaa, niin että kaikki puvut vaikuttavat istuvan juuri ao. nukelle, vaikka asia on päinvastoin. Puvut ensin, ja nuket niiden mukaan. Erityiskiitoksen ansaitsevat myös tekstit. Harvassa näyttelyssä on yhtä helposti luettavat tekstit. Niissä on myös materiaalin sekä yrityksen nimi. Pukujen valmistajien nimet tekevät kunniaa heille, mikä nykyään onneksi kuuluu asiaan. Käytäntö on yleistynyt vasta viime vuosina, samalla kun on alettu luopua suunnittelijoiden ja muunkin taiteen kohdalla ”yksinäisen neron myytistä”. Näyttelyssä tulee kyllä aivan selväksi, että Muurimäki pystyy toteuttamaan itse suunnitelmansa alusta loppuun, olipa kyse sitten vaatturin tai ompelijan työstä. Toisaalta ompelijoiden ja vaattureiden osuus kertoo runsaista suunnittelutehtävistä, joita kukaan ei ehtisi hoitaa kokonaan yksin. Sovituksiin osallistuminen pitää kuitenkin kokonaisuuden muotitaiteijan omassa hallinnassa.
Mitä vielä olisin halunnut nähdä? Olisin toivonut, että esillä olisi ollut edes jokin Kira Korven taitoluistelupuvuista. Uniikkejahan nekin ovat. Toiseksi toivoin näkeväni Anna Perezin taidokkaasti valmistaman puvun, jossa Sara Siipola kilpaili vuoden 2024 UMK:ssa. Kolmanneksi olisin halunnut nähdä Magnum-iltapuvun, jonka Muurimäki suunnitteli vuonna 2015 ja joka on kaikista kuvissa näkemistäni luomuksista oma suosikkini. Tai jos ei itse pukua voi saada esille, niin ainakin Samuli Karalan ottama upea valokuva puvusta mallin yllä suunnittelija taustallaan edustaisi sitä mainiosti.